ProNeuron tarjoaa toimintaterapiaryhmiä leikki-ikäisille, koululaisille, nuorille sekä myös aikuisille ja ikääntyneille, joilla on eri syistä johtuvia toimintakyvyn haasteita. Ryhmässä jokaisella jäsenellä on oma yksilöllinen kuntoutustavoitteensa, jonka pohjalta ryhmäkertojen sisältö suunnitellaan vastaamaan osallistujien tavoitteita.

ProNeuronin kaikki ryhmät ovat täydentyviä, jotta kuntoutustilanteet vastaisivat mahdollisimman hyvin arjen sosiaalisia tilanteita. Ryhmän kokoontuvat 20-40 kertaa vuodessa 60-90 min kerrallaan. Maksusitoumuksesta riippuen ryhmäkuntoutuksen lisäksi on tarpeen mukaan noin 2-10 yksilökäyntiä. Lasten ja nuorten ryhmissä vanhempien tapaamiset ja ohjaus ovat keskeinen osa kuntoutusprosessia. ProNeuronin monipuolisen toiminnan mahdollistavat toimintaterapiaryhmätilat sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien varrella Konalassa Helsingissä.

 

Lataa esite tästä

 

ITSENÄ-ryhmät

Uutena ryhmämuotona on alkamassa itsenäistymiskehitystä eri ikävaiheissa tukevat toiminnalliset ITSENÄ -ryhmät. Ryhmissä tavoitteina on tukea mm. iänmukaista itsenäistymiskehitystä, arjen taitoja ja -toimijuutta, elämänhallintaa, sosiaalisia taitoja ja vapaa-ajan toimintaa. Osallisuuden tukemiseksi ja harjoiteltavien asioiden juurruttamiseksi osaksi arkea yhteistyö perheen ja lähiverkoston kanssa kuuluu olennaisena osana ryhmätoimintaa.

ITSENÄ-ryhmiä on

  • Alakouluikäisille 10-13 vuotiaille: TOIMINNASSA, tiedustele paikkatilannetta!
  • Yläkouluikäisille 14-16 vuotiaille: ei tällä hetkellä toiminnassa
  • Aikuisille: ei tällä hetkellä toiminnassa

Ryhmään hakeutuminen

Lue tästä ohjeet

Ryhmäkuntoutukseen ilmoittautumiseksi täytä esitietolomake

 

Tutustu asiantuntijoihimme tästä!

 

Annamme mielellämme lisätietoja omaan tai asiakkaasi tilanteeseen parhaiten sopivasta kuntoutusmuodosta ja hoitopolusta. Mikäli haluat tiedustella jonotilannetta, olethan yhteydessä johtavaan toimintaterapeuttiimme sirpa.vihavainen (at) proneuron.fi / 0400 532 111.